Toiminimen ennakkovero

Mitä yksityisen elinkeinonharjoittajan ennakkoverotus tarkoittaa?

Uuden toiminimiyrittäjän ei välttämättä ole helppoa arvioida, kuinka paljon hän tulee vuoden aikana toiminimellään tienaamaan.

Jonkinlainen arvio pitäisi silti pystyä tekemään, sillä se vaikuttaa suoraan vuoden aikana maksettavien ennakkoverojen määrään.

Tämän artikkelin luettuasi ymmärrät paremmin, miten toiminimen ennakkovero toimii ja mihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota.

 

Mitä toiminimen ennakkovero tarkoittaa?

Toiminimen ennakkovero on nimitys etukäteen maksettavalle tuloverolle, jota maksat toiminimesi tuloksesta.

Toiminimen tulos tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä rahamäärää, joka jää jäljelle, kun yritystoiminnan tuloista miinustetaan yritystoiminnan kulut.

Kun perustat toiminimen, voit arvioida Verohallinnolle ensimmäisen tilikautesi tuloksen OmaVero-palvelussa. Maksat tilikauden aikana veroa tähän itse tekemääsi arvioon perustuen.

Jälkikäteen katsotaan, millaiseksi toiminimesi tulos todellisuudessa muodostui.

Jos tienasit enemmän kuin etukäteen arvioit, maksamiesi ennakkoverojen määrä jäi liian pieneksi.

Tällöin joudut kuittaamaan puuttuvat verot myöhemmin lisäennakkona. Mikäli et maksa lisäennakkoa tai sen määrä ei riitä kattamaan lopullisen veron määrää, saat maksettavaksesi jäännösverot.

Jos puolestaan arvioit toiminimesi tuloksen yläkanttiin, maksat vuoden aikana liikaa ennakkoveroa. Saat tietysti rahat myöhemmin takaisin veronpalautuksena, mutta siihen menee aikaa.

Hyvin todennäköisesti sinulla on rahoille parempaa käyttöä kuin lainata ne pitkäksi aikaa Verohallinnolle.

Yksinkertaistettu esimerkki:

Pentti perustaa toiminimen tammikuun alussa.

Hän arvioi OmaVerossa, että ensimmäisen tilikauden aikana (1.1.-31.12.) hänen toiminimensä tulos olisi noin 35 000 euroa.

Verohallinto määrää hänelle ennakkoverot maksettavaksi tähän tulokseen perustuen. Pentillä ei ole vuoden aikana muita tuloja.

Vuoden aikana Pentin kannattaa seurata, millaiseksi hänen toiminimensä tulos todellisuudessa näyttää muodostuvan.

Jos 35 000 euron tulosarvio näyttää menevän pahasti ala- tai yläkanttiin, Pentti voi halutessaan hakea koska tahansa muutosta ennakkoveroon OmaVerossa.

Näin Pentti ei tule vuoden aikana maksaneeksi liian vähän tai liian paljon ennakkoveroa.

Kun liiketoiminta ensimmäisen vuoden jälkeen jatkuu, Verohallinto määrittää ennakkoveron määrän viimeksi päättyneen verotuksen perusteella.

Voit kuitenkin aina hakea muutosta ennakkoveroon, jos esimerkiksi toisen toimintavuotesi tulos tulee huomattavasti poikkeamaan ensimmäisen vuoden tuloksesta.

 

Toiminimen tulos jakautuu ansio- ja pääomatulona verotettavaksi

Toiminimen ennakkovero on etukäteen maksettavaa tuloveroa. Ansiotulovero ja pääomatulovero ovat molemmat tuloveroja.

Varsin usein koko toiminimen tulos verotetaan ansiotulona. Osa tuloksesta voidaan kuitenkin verottaa myös pääomatulona, mikäli toiminimelläsi on nettovarallisuutta, kuten esimerkiksi kalustoa, työkoneita tai muuta rahanarvoista omaisuutta.

Ansiotuloveroprosentti nousee tulojen noustessa. Sen sijaan pääomatuloveroprosentti on kiinteä 30 prosenttia 30 000 euron pääomatuloihin asti.

  • Toiminimen verotusta käsittelevästä laajemmasta artikkelista voit lukea tarkemmin, miten toiminimen tulos jakautuu ansio- ja pääomatulona verotettavaksi.

Muista, että toiminimen tulos verotetaan yhdessä muiden mahdollisten tulojesi kanssa. Muut tulot voivat käytännössä tarkoittaa esimerkiksi palkkatuloja, jos toiminimiyrittäjyytesi on sivutoimista ja käyt samalla palkkatöissä.

Jos haet ja saat starttirahaa, myös se on sinulle verotettavaa tuloa.

 

Millaisia vaaroja ennakkoveron arviointiin voi liittyä?

Ongelmia voi syntyä, jos aliarvioit toiminimesi tuloksen, etkä muista vuoden aikana jättää rahaa riittävästi sivuun puuttuvien verojen maksamista varten.

Kuvitellaan, että aloitat toiminimiyrittäjänä vuoden alussa ja arvioit Verohallinnolle ensimmäisen vuoden tulokseksi 25 000 euroa. Maksat vuoden aikana ennakkoveroa eli etukäteen maksettavaa tuloveroa tämän summan perusteella.

Kauppa käy kuitenkin odotettua paremmin ja toiminimesi tulos nousee 60 000 euroon. Tällöin olet maksanut vuoden aikana vähemmän veroja kuin mitä sinun todellisten tienestiesi perusteella tulisi maksaa. Maksamiesi ennakkoverojen määrä jäi siis liian pieneksi.

Mitään ongelmaa ei tietenkään ole, jos olet muistanut jättää tilillesi riittävästi rahaa verojen maksamiseen. Voit kuitata puuttuvat verot esimerkiksi vuoden lopussa, kun tiedät tarkemmin, mille tasolle toiminimesi tulos nousee.

Jos kuitenkin olet tuhlannut kaiken tilillesi tulevan rahan, eikä sinulla ole säästöjä, joudut kaivamaan jostain rahaa puuttuvat verot maksaaksesi.

 

Älä yliarvioi toiminimesi tulosta

Vastaavasti myös tuloksen yliarviointi voi aiheuttaa ongelmia, jos et muista hakea muutosta ennakkoveroon.

Kuvitellaan, että yritystoiminnan alussa arvioit toiminimesi tuloksen nousevan 75 000 euroon. Verohallinto toimittaa sinulle ennakkoveron maksuerät tähän lukemaan perustuen.

Jos yritystoiminta lähtee kuitenkin yskähdellen liikkeelle eikä kauppaa synnykään toivottuun tahtiin, ennakkoverojen maksu 75 000 euron tulokseen perustuen voi osoittautua haastavaksi.

Korjaa tällöin tulosarviotasi hakemalla ennakkoveroon muutosta OmaVerossa.

 

Muista huomioida muut mahdolliset tulosi

Toinen mahdollinen vaaranpaikka voi syntyä, jos et hahmota, että toiminimesi tulos verotetaan yhdessä muiden mahdollisten tulojesi kanssa.

Kuvitellaan, että tienaat palkkatöissä 60 000 euroa vuodessa. Palkkatöiden ohessa harjoitat pienimuotoista yritystoimintaa toiminimellä.

Toiminimesi tulos on 10 000 euroa vuodessa. Ajattelet, että näin pienestä tuloksesta ei veroja tarvitse maksella.

Oikeasti 10 000 euron lisätienesteistäsi iso osa uppoaa kuitenkin verojen maksuun, koska kyseinen tulos verotetaan yhdessä muiden tulojesi kanssa.

Veroprosenttisi voikin nousta korkeaksi, jos tienaat palkkatöissä mukavasti ja tahkoat siinä sivussa lisäansioita toiminimellä.

 

Miten toiminimen ennakkoveron määrä lasketaan?

Ennakkoveron määrä perustuu tekemääsi arvioon toiminimesi tuloksesta. Mitä enemmän toiminimiyrittäjänä tienaat, sitä enemmän veroja joudut maksamaan.

Verohallinnon veroprosenttilaskurilla voit arvioida suuntaa antavasti kontollesi tulevien verojen määrää. Syötä arvio toiminimen tuloksesta kohtaan ”Ennakkoveron alaiset ansiotulot”.

Huomioi, että jos toiminimelläsi on nettovarallisuutta, osa tuloksesta voidaan kuitenkin verottaa pääomatulona. Myös muut mahdolliset tulosi vuoden aikana vaikuttavat verotukseesi.

Muut tulot voivat tarkoittaa esimerkiksi päätoimisesta palkkatyöstä saamiasi tuloja, jos olet sivutoiminen yrittäjä. Täytä siis laskuriin huolellisesti tiedot kaikista tuloistasi.

Myös mahdollinen starttiraha on sinulle tuloa, joka vaikuttaa verotukseesi ja kontollesi lankeavien verojen määrään.

 

Miten ennakkoveroa haetaan tai muutetaan?

Voit hakea tai muuttaa ennakkoveroa Verohallinnon sähköisessä OmaVero-palvelussa. Kirjautumiseen tarvitset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen.

OmaVeroon kirjautumisen jälkeen päädyt oikeaan paikkaan klikkaamalla Henkilön tulovero -väliotsikon vieressä näkyvää otsikkoa Verokortit ja ennakkovero.

Hakemuksen tekemisen jälkeen saat maksuohjeet sisältävän päätöksen ennakkoverosta. Sivun alaosasta löydät myös painikkeen ”Muuta ennakkoveroa”.

  • Tutustu tarkempiin ohjeisiin: Vero.fi.

 

Missä ja milloin toiminimen ennakkoverot maksetaan?

Helpoiten maksat ennakkoverot sähköisesti OmaVero-palvelussa. Toiminimen ennakkoveron maksuaikataulu riippuu siitä, millaiseksi olet toiminimesi tuloksen arvioinut ja kuinka paljon veroa joudut tuon arvioidun tuloksen perusteella maksamaan.

Jos yritystoimintasi on niin pientä, että ennakkoveron määrä jäisi alle 170 euron, maksat verot vasta lopullisessa verotuksessa.

Ennakkoveron
määrä
Maksuerien
lukumäärä
Maksukuukaudet
170-500€2Maaliskuu ja
syyskuu
Yli 500€, mutta
enintään 1700€
3Helmikuu,
heinäkuu ja
marraskuu
Yli 1700€, mutta
enintään 10 000€
6Helmikuu,
huhtikuu,
kesäkuu,
elokuu,
lokakuu ja
joulukuu
Yli 10 000€12Jokainen
kuukausi

Ennakkoveron eräpäivä on kuukauden 23. päivä. Eräpäivä siirtyy seuraavalle arkipäivälle, mikäli 23. päivä on lauantai tai pyhäpäivä.

OmaVerosta voit koska tahansa tarkistaa oman toiminimesi ennakkoveron seuraavan maksupäivän ja maksettavan summan. Samassa paikassa voit myös hakea muutosta ennakkoveroon.

Saat maksutiedot sekä päätöksen ennakkoverosta myös postitse, jos et ole ottanut käyttöön Suomi.fi-viestejä ja siirtynyt kokonaan sähköiseen asiointiin.

Voit myös valtuuttaa kirjanpitäjäsi hoitamaan veroasioita puolestasi OmaVero-palvelussa.

 

Voidaanko toiminimen tulot huomioida verokortilla?

Jos yritystoimintasi on pienimuotoista ja käyt samalla palkkatöissä, voit halutessasi huomioida toiminimellä tahkoamasi lisätienestit myös verokortillasi.

Käytännössä siis arvioit, paljonko toiminimesi tulos tulee olemaan ja lisäät tuon summan verokortillesi päätyöstä saamasi palkan päälle.

Tässä tapauksessa Verohallinto ei määrää sinulle ennakkoveron maksueriä. Sen sijaan ”ylimääräiset tulosi” ja toiminimesi tuloksesta napattava vero huomioidaan suoraan palkanmaksussa.

Verokorttitietoja voit muuttaa OmaVerossa.

Kuvaruutukaappaus Verohallinnon verkkosivuilta.

 

Miten ennakkoperintärekisteri ja ennakkovero liittyvät toisiinsa?

Kun toiminimen perustamisen yhteydessä liityt Verohallinnon ennakkoperintärekisteriin, osoitat huolehtivasi ennakkoverojen maksamisesta itse tai kirjanpitäjäsi avustuksella.

Jos et kuulu ennakkoperintärekisteriin, maksajan tulee tehdä ennakonpidätys työkorvauksista sinun puolestasi.

Kuvitellaan esimerkiksi tilanne, jossa myyt remonttipalveluita. Kun olet suorittanut sovitun työn, lähetät asiakkaallesi laskun.

Koska kuulut ennakkoperintärekisteriin, asiakas voi vain maksaa laskun, eikä hänen tarvitse huolehtia ennakonpidätyksen tekemisestä sinun puolestasi tai ilmoittaa Verohallinnon tulorekisteriin tietoja sinulle maksetusta työkorvauksesta.

Palveluiden myynti ilman ennakkoperintärekisterimerkintää voi osoittautua haastavaksi. Ilman ennakkoperintärekisterimerkintää asiakas ei myöskään voi saada kotitalousvähennystä sinulta ostetuista töistä.

Ennakkoperintärekisteriin liittyminen ei maksa mitään ja se on edellä mainituista syistä käytännössä välttämätöntä palveluita myyville yrittäjille.

Tämä artikkeli on kirjoitettu sillä oletuksella, että kuulut ennakkoperintärekisteriin tai toiminimeä perustaessasi liityt siihen.

Huomaa, että ennakonpidätysvelvollisuus ei kuitenkaan koske tavarankauppaa eikä vuokraustoimintaa.

  • Lisätietoa ennakkoperintärekisteristä: Vero.fi